Mira Kankaisen piirros Viitasaaresta

Digitaalisella piirtämisellä 4H-yrittäjäksi

Portraits by Mira on viitasaarelaisen nuoren perustama 4H-yritys. Yrityksen perustaja Mira Kankainen piirtää digitaalisesti piirroksia asiakkaiden tarpeisiin. 

“Aikaisemmin keskityin piirtämään perinteisesti kynillä paperille. Aloin kuitenkin kiinnostua myös graafisesta suunnittelusta ja muista digitaalisen piirtämisen mahdollisuuksista, joten päätin laajentaa tarjontaani. Digitaalisille piirustuksille vaikutti myös olevan kysyntää.

Parasta digitaalisessa piirtämisessä on sen loputtomat mahdollisuudet. Voi suunnitella kuvituksia mm. painotuotteisiin ja tarroihin, tehdä animaatioita tai vaikka piirtää videopeliin visuaalisia elementtejä. Tykkään myös siitä, että voin ottaa iPadin mukaan kaikkialle, eikä tällöin tarvitse pakata mukaan monia eri kyniä ja papereita. Teen digitaalista piirtämistä 4H-yrittäjänä. 4H-yrittäjyydessä parasta on se, että kuka vaan 13-28 -vuotias voi perustaa oman yrityksen, eikä yrittäjyydestä tarvitse etukäteen tietää paljoa. Perustaessani yritykseni en tiennyt yrittäjyydestä juuri mitään, mutta 4H:n avulla pääsin vauhtiin nopeasti ja opin jatkuvasti uutta. Se on myös todella hauska tapa saada työkokemusta, kehittää omia taitojaan ja tutustua muihin yrittäjiin. 

Haluaisin kehittyä nykyisissä taidoissani vieläkin paremmaksi. Tykkään erityisesti kuvittamisesta ja haluaisinkin joskus päästä tekemään kuvituksia esim. lasten kirjoihin, mahdollisesti myös kirjoittamaan ne kirjat itse. Olen myös harjoitellut piirtämään ja leikkaamaan erilaisia tarroja, joka on ollut todella kivaa.

Olen tehnyt tilaustöitä Digikeskukselle, mikä on kehittänyt taitojani ja motivoinut minua. Työntekijät ovat todella mukavia ja rentoja ja ovat aina tarjoutuneet auttamaan eri asioiden kanssa. Osa asiakkaistani on löytänyt minun yritykseni Digikeskuksen kautta, mikä on laajentanut toimintaani. Lennättimen puolelta olen saanut apua mm. tulostamiseen ja seuraa sparrailuun. Digikeskuksen pelkkä olemassaolokin on jo suuri apu, kun tietää että on olemassa paikka jonka puoleen voi kääntyä ja josta löytää samanhenkisiä ihmisiä. 

Haluaisin sanoa etenkin viitasaarelaisille lapsille ja nuorille, että kannattaa hyödyntää Digikeskuksen tarjoamia mahdollisuuksia. Digikeskuksen tapaisia paikkoja ei ole ihan joka paikassa ja on suuri etu, että pääsee ilmaiseksi kehittämään omia digitaitoja, sekä käyttämään eri laitteita ja ohjelmia. Mielestäni parasta on jos voit omalla vahvuudellasi tai toiminnallasi auttaa muita. Parasta toimintaa on sellainen, joka on useammalle ihmisille merkityksellistä.”

Tutustu tarkemmin Portraits by Miran Instagramissa!

Siirry takaisin sivun alkuun