Toni Mikkonen (POKE), Janne Kinnunen (Viitasaaren kaupunki), Hilkka Laine (Keski-Suomen liitto) ja Teemu Vuorela (Digikeskus) avajaisnauhan leikkuussa

Digikeskus sai avajaisten yhteydessä runsaasti medianäkyvyyttä!

Digikeskuksen toiminta on saatu alkuvuodesta käyntiin ja maaliskuun lopulla päästiin juhlistamaan tilojen valmistumista ihan virallisissa merkeissä. Digikeskus sai avajaisten yhteydessä myös paljon medianäkyvyyttä.

Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Helinä Yli-Knuuti toteaa, että Viitasaaren keskus on tavoitteiden osalta esimerkillinen hanke.

Ylen uutisessa Digikeskusta kehuttiin esimerkilliseksi hankkeeksi koronan vaurioiden korjaamisessa ja digitalisaation edistämisessä. Ylen artikkelissa ja radiohaastattelussa paikallinen pienyrittäjä Tero Tuohimetsä Tuohia Oy:stä pääsi myös kertomaan alustavia kokemuksia Digikeskuksesta ja sen tuomista mahdollisuuksista.

Tuohimetsän mukaan jo nyt digikeskuksesta ja sen vieressä sijaitsevasta etätyöpiste Lennättimestä on ollut yrittäjälle paljon hyötyä. Keskuksen välineillä on seuraavaksi tarkoitus tehdä käyttöohje- ja esittelyvideoita. 3D-tulostus puolestaan mahdollistaa asiakkaiden yksilöllisten toiveiden mukaisten uistinten tulostamisen.

Digikeskuksen toiminta on käynnistynyt varsin tehokkaasti. Tilat ovat hyvin aktiivisesti käytössä lähes joka päivä. Toukokuussa Digikeskuksen tiloissa ei ollut varausta vain neljänä päivänä kaikista mahdollisista aukioloajoista.

Päivittäisen toiminnan lisäksi Digikeskuksessa on alkamassa yrittäjille ja yrityksille suunnattu avoin brändäykseen ja digimarkkinointiin liittyvä työpajakokonaisuus! Työpajat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Työpajoista löydät lisää tietoa tapahtumat sivulla. 

 

Linkit uutisiin:

Linkki Viitasaaren Seudun uutiseen

Linkki Radio Suomi Jyväskylän radiouutiseen

Linkki Yle uutiseen